Blogi

Sähköpyörät valtaavat pyörämarkkinaa

Lasse KeronenLasse Keronen
Lasse Keronen
2.12.2021

Suomen pyörämarkkinnan koko kasvoi vuonna 2020 yhteensä noin 270 000 myytyyn pyörään. Tänä vuonna luku tulee olemaan lähes sama. 

Vuonna 2018 sähköpyörien osuus Suomen pyörämarkkinasta oli vielä vain 4,4%. Tänä vuonna tuo markkinaosuus noussee jo yli viiteentoista prosenttiin, joka tarkoittaa, että pelkästään sähköpyöriä myydään vuonna 2021 noin 40 000 kappaletta.

Vuoteen 2018 verrattuna kuluttajat ovat nyt myös valmiita maksamaan sähköpyörästään merkittävästi enemmän ja niiden keskihinnat ovatkin nousseet 20%.

Pyöräily on suositumpaa kuin koskaan aikaisemmin

Markkinan kasvu näyttää pysähtyneen, jos verrataan vain vuoden 2020 ja 2021 lukuja keskenään. Syynä hetkelliseen “pysähdykseen” on maailmanlaajuinen pyörien komponenttipula sekä häiriöt toimitusketjuissa. Pyörävalmistajat eivät yksinkertaisesti ole voineet vastata historian kovimpaan kysyntään, jota on kiihdyttänyt myös maailmanlaajuinen pandemia.

Sisäliikuntapaikat ovat viimeisen kahden vuoden aikana olleet usein kiinni ja julkinen liikenne on näyttäytynyt monille riskinä. Myös matkailu on ollut pitkään hyvin rajoitettua ja hankalaa.

Kaikki tämä on vauhdittanut pyöräilyn suosiota ja tehnyt siitä meille luonnollisimman tavan liikkua. Pyöräily elää Suomessa kulta-aikaa seuraten muiden EU-maiden trendiä ja samaan aikaan sähköpyörät tekevät tästä liikkumisesta vieläkin nautinnollisempaa.

Sähköpyörien myynti on jo vuosia ollut keski-Euroopassa merkittävä osa kokonaismyynnistä, joten on syytä muistaa, että kyseessä ei ole vain COVID-19 aiheuttama piikki. On kuitenkin mielenkiintoista spekuloida, kuinka suuria vuoden 2020 ja 2021 pyörämyynnit olisivat voineetkaan olla, jos kaikille halukkaille olisi pyöriä riittänyt.

Maailmantilanne ja pyörien saatavuusvaje ovat nyt luoneet sellaista patoutunutta kysyntää, että kun toimitusketjut joskus (toivottavasti pian) normalisoituvat, niin tulevina vuosina tämä patouma todennäköisesti purkautuu pyörämarkkinan koon hurjana kasvuna.

Sähköpyöräbuumi näkyy työsuhdepyörissä

Kun sähköpyörien markkinaosuutta verrataan vuoden 2021 alussa muodostuneeseen verovapaaseen työsuhdepyörämarkkinaan Suomessa (josta Vapauden osuus on merkittävä), ovat erot valtavia. 

Jopa kuusi kymmenestä työntekijästä on valinnut ensimmäiseksi työsuhdepyöräkseen sähköpyörän. Eli lähes 60% kaikista työsuhdepyöristä on sähköpyöriä kun taas koko Suomen pyörämarkkinasta sähköpyöriä on vain 15%. 

Ero markkinaosuuksissa selittyy hankinnan helppoudella. Kun sähköpyörät ovat verrattain arvokkaita ja työsuhdepyörän saa helposti hankittua joko osana palkkaa tai sen päälle, eikä pyörään tarvitse sitoa omaa pääomaa, on itselle mieluisan pyörän hankinta ilman kompromisseja houkuttelevaa.

Kaikkien työsuhdepyörien keskihinta on 3200€. Veroedun ansiosta työsuhdepyörästä hyötyy myös rahallisesti. Vaikka verovapaa edun arvo vähennettäisiinkin työntekijän verotettavista ansioista kokonaan, niin pyörän saa veroedun turvin tyypillisesti hankittua jopa 20-40% markkinahintoja edullisemmin. Keskihintaisesta pyörästä saatu etu lähentelee työntekijän omasta veroprosentista riippuen jo tuhatta euroa, eli säästö on huomattava.

Työsuhdepyörien osuus Saksassa jopa 40% kaikista myydyistä pyöristä

Kansainvälisten kumppaneidemme kanssa käymien keskustelujen myötä olemme selvittäneet, että Saksassa kaikista myydyistä pyöristä jopa 40% hankitaan työsuhdepyöriksi. Suomen markkinakokoon suhteuteuttuna se tarkoittaisi noin 108 000 työsuhdepyörää.

Nykyisillä volyymeilla ja sähköpyörien suhdeluvuilla se tarkoittaisi Suomessa noin 90 000 myytyä sähköpyörää vuodessa. Yksistään työsuhdesähköpyöriä toimitettaisiin tällöin 64 800 kappaletta.

Vaikka työsuhdepyörien startti on ollut Suomessa erittäin vauhdikas, niin Saksasta saadut havainnot kertovat, että täälläkin on tulevina vuosina paljon kasvunvaraa 40% markkinaosuuteen.

Pyöräily (ja sähköpyöräily) täydentää kestävän kehityksen ratkaisuja

Pyöräilystä on vaikea keksiä negatiivista sanottavaa. 

Se on lähipäästötöntä, edistää käyttäjänsä terveyttä ja pyörän valmistaminen sitoo vähemmän luonnonvaroja kuin autoilu. Lisäksi infrastruktuurin rakentaminen pyöräilylle on huomattavasti moottoriteiden rakentamista edullisempaa.

Data kertoo meille, että Vapaus työsuhdepyöräilijät myös todella käyttävät pyöriään!

Vapauden työsuhdepyöräilijöistä 92% kertoo työsuhdepyörän hankinnan lisänneen merkittävästi pyöräilyn kokonaismäärää ja 56% kertoo sen myös korvanneen yksityisautoilua arjessa.

Impaktin näkökulmasta nämä ovat erittäin vaikuttavia lukuja ja ne osoittavat päättäjille ja työnantajille, että pyöräilyn ja erityisesti työsuhdepyöräilyn tukeminen on yksi kustannustehokkaimista ja konkreettisimmista keinoista edistää yritysten ja kuntien kunnianhimoisia päästötavoitteita.

Sähköpyörien suosio yhdistettynä saatuun dataan ovat merkki myös siitä, että työsuhdesähköpyöriä käytetään paljon ja niillä on potentiaalia syrjäyttää muita vähemmän kestäviä liikkumismuotoja.

Isossa kuvassa kestävyystavoitteiden saavuttaminen on meille kaikille iso haaste, eikä pyöräily tietenkään kaikkea ratkaise. Investointi pyöräilyn tukemiseen on kuitenkin nopea, edullinen ja konkreettinen keino, jolla on sekä välittömiä että pitkän aikajänteen positiivisia vaikutuksia niin yksilön kuin planeettammekin terveyteen.

Pyöräily täydentää ja tukee muita kestävän liikkumisen ratkaisuja.

It’s all about making those good moves more and more often. Ja sähköpyörien avulla hyviä muuveja on yhä helpompi tehdä.

Ps. Jos työsuhdepyörä kiinnostaa, voit laskurimme avulla arvioida paljonko sinä hyötyisit unelmiesi pyörän hankinnassa.

Lue lisää aiheesta: https://www.bike-eu.com/market/nieuws/2021/11/covid-19-boosts-e-bike-sales-in-finland-10141782

Viimeiset kirjoitukset

Takaisin blogiin

Yhteystiedot

Työsuhde­pyörien asiakas­palvelu

Asiakaspalvelumme auttaa, kun sinulle tulee kysyttävää tai tarvitset apua pyörän valinnassa. Verkkokauppatilaukset Vapaus-sovelluksessa.

​Ma - pe 10:00 - 16:00

09 4272 7258bikes@vapaus.ioJÄTÄ YHTEYDEN­OTTO­PYYNTÖ

Vapaus pyörähuolto Mall of Tripla

Firdonkatu 2 B 3008, 00520 Helsinki. Sisäänkäynti Pasilansillalta tai kauppakeskuksesta.

​Ma - pe 10:00 - 18:00
La 10:00 - 16:00

Huoltoon jättäminen 06:00 - 23:00

045 7877 5728tripla@vapaus.ioVARAA PYÖRÄHUOLTO