Yhä useampi yritys tarjoaa työntekijöilleen työsuhdepyöräedun, mikä kiihdyttää energiapihien sähköpyörien kysyntää. Sähköpyörät ovat lisänneet myös talvipyöräilyn suosiota. Ilmiö näkyy voimakkaasti kasvaneessa Vapaus Bikes Finland Oy:ssä, joka aikoo laajentaa toimintaa kansainvälisille markkinoille.
Uusia pyöriä myydään Euroopassa enemmän kuin uusia autoja rekisteröidään. Sähköpyörät ovat Euroopan pyörämarkkinoiden suurin trendi ja vuoteen 2030 mennessä sähköpyörien vuosimyynnin uskotaan kasvavan jopa 13,5 miljoonaan kappaleeseen.*
"Sähköpyöräilyn ja autoilun suhdetta voi verrata lihan syömiseen – harvempi on valmis siirtymään kerralla vegaaniksi, mutta on kuitenkin valmis lisäämään viikkoon pari kasvisruokapäivää. Samalla tavalla sähköpyöräily korvaa autoilupäiviä jo nyt ja tulevaisuudessa vielä enemmän", työsuhdepyöräpalveluun erikoistuneen Vapaus Bikes Finland Oy:n toimitusjohtaja Mikko Ampuja kertoo.
"Meidänkin asiakaskunnasta yli puolet kertoo vähentäneensä autoilua työsuhdepyörän myötä", jatkaa Vapaus Bikes Finlandin kasvujohtaja Tatu Mäkilä.
Pyöräilyn lisääntymisen taustalla vaikuttavat olevan melko samankaltaiset monipuoliset motiivit kuin ruoan murroksessa. Toiset kiinnostuvat hyvinvoinnista, toiset kestävästä kehityksestä. Osa haluaa hakea säästöä vähentämällä autoilua ja lisäämällä pyöräilyä.
150 miljoonalla eurooppalaisella mahdollisuus työsuhdepyöräetuun
Vapauden työsuhdepyöräpalvelua käyttää jo yli 750 suomalaista yritystä. Listalta löytyy useita tunnettuja suuryrityksiä kuten Telia, Sweco ja Ramboll.
"Suomessa viime vuonna voimaan tullut työsuhdepyörien veroetu toi pintaan patoutuneen kiinnostuksen pyöräilyyn, mikä yllätti monet yritykset. Lähes 100 prosenttia yritysasiakkaistamme ottaa meihin itse yhteyttä ja kimmokkeena on usein työntekijöiltä tullut toive saada työsuhdepyöräetu", Tatu Mäkilä kertoo.
Pyöräilyn suosion lisääntyessä myös Vapaus Bikes Finland on kasvanut voimakkaasti viimeisen 1,5 vuoden aikana. Kasvun ja kansainvälistymisen tukemiseksi yhtiöllä on parhaillaan meneillään osakeanti.
Kasvupotentiaalia alalla riittääkin, sillä työsuhdepyörien veroetu on otettu käyttöön useissa muissakin maissa Euroopassa. 150 miljoonaa työikäistä eurooppalaista asuu alueella, jossa työntekijöille on mahdollista tarjota verotuksella tuettu työsuhdepyöräetu. Työsuhdepyörällä ei tarvitse ajaa työmatkoja, vaan veroedulla kannustetaan ylipäätään lisäämään pyöräilyä liikkumismuotona.
"Aluksi työsuhdepyörä kiinnosti erityisesti jo aktiivisia pyöräilijöitä, mutta myös isot massat ovat heräämässä työsuhdepyörän kannattavuuteen ja siksi alan kasvupotentiaali on valtava. Meidän tavoitteena on laajentaa työsuhdepyöräpalvelu Ruotsiin ensi vuoden aikana. Sen jälkeen tavoittelemme laajentumista Ranskaan tai Saksaan", Mäkilä kertoo yhtiön suunnitelmista.
Energiapihit sähköpyörät tekevät ympärivuotisesta pyöräilystä helppoa
Mäkilä uskoo, että sähköpyörien yleistymisen ansiosta talvipyöräily tulee lisääntymään Suomessa. Tavallisella pyörällä sohjossa pyöräily voi tuntua liian raskaalta, kun taas sähköpyörällä matka sujuu kevyesti polkien. Nastarenkailla varustetulla sähköpyörällä työmatkailu on tukevaa ja kannattavaa myös jäisillä keleillä.
"Suomessa puolet työntekijöistä asuu alle 8 kilometrin päässä työpaikastaan*, jolloin työmatka sähköpyörällä kestää noin 20 minuuttia. Työmatkapyöräilyllä saa helposti suositusten mukaisen liikuntamäärän täyteen ja samalla autoilun vähentäminen tuo säästöjä", Mäkilä summaa.
Tänä talvena monia huolestuttaa kohonneiden polttoainekulujen lisäksi kallistunut sähkö, mutta Mäkilä muistuttaa sähköpyörän olevan hyvin energiatehokas. Motivan mukaan sähköpyörien sähkönkulutus on vain noin 0,5–1 kWh/100 km, kun esimerkiksi sähköauton kulutus on tyypillisesti noin 15–20 kWh/100 km.
"Sähköpyörä on yksi maailman energiatehokkaimmista kulkuvälineistä. Yhdellä latauksella voi polkea jopa 100 kilometriä ja energiankulutusta voi myös säädellä omalla polkemisella. Sähköpyörällä saa myös hikeä pintaan, jos sitä haluaa!"
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tatu Mäkilä
CGO, founder
Vapaus Bikes Finland Oy
+358 40 770 7452
tatu@vapaus.io
Lähteitä:
European Mobility Atlas
Autoalan tiedotuskeskus: Euroopan ensirekisteröintitilastot
Tilastokeskus, työmatkatilastot
Hubbard, B. 2022: E-bike sales in UK and Europe up in 12 % in 2021, study finds.