Työsuhdepyörien määrä ohittaa nyt työsuhdeautojen määrän

Työsuhdepyörien määrä Suomessa kasvoi vuoden 2023 aikana voimakkaasti lähes kaksinkertaistuen, ja on nyt minä hetkenä hyvänsä ohittamassa työsuhdeautojen määrän. Ilmiö on osa laajempaa liikenteen kestävyyttä edistävää muutosta ja tukee Suomen hiilineutraaliustavoitetta vuoteen 2035 mennessä. Myös kasvava kiinnostus terveellisiin elämäntapoihin näkyy työsuhdepyöräilyn suosiossa.

Tilastokeskuksen tilaston mukaan Suomessa oli vuoden 2023 lopussa 74 465 työsuhdepyörää ja 76 884 työsuhdeautoa. Työsuhdepyörien määrä lähes kaksinkertaistui vuoden aikana ja kasvoi keskimäärin 3 000 pyörällä kuukaudessa, sillä vuoden 2022 lopussa määrä oli noin 38 500. Kasvuvauhti ja 2023 loppuvuoden lukemat osoittavat, että työsuhdepyörien määrä ohittaa työsuhdeautojen määrän ihan näinä päivinä.

Työsuhdepyöräilyn kasvu on osa laajempaa liikenteen muutosta, jossa pyritään vähentämään liikenteen päästöjä ja edistämään kestävää kehitystä. Tämä kehitys tukee Suomen tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.

Työsuhdepyörät ovat osoittautuneet suosituiksi niin suurissa kaupungeissa kuin pienemmillä paikkakunnillakin, tarjoten työntekijöille joustavan, terveellisen ja ympäristöystävällisen vaihtoehdon vapaa-ajan liikkumiseen ja työmatkojen taittamiseen. Lisäksi työsuhdepyöräilyn suosio heijastaa laajempaa kehitystä kohti terveellisempää elämäntapaa.

“Sähköistymisen myötä pyöräilyn rooli kasvaa ja monipuolistuu entisestään. Vapauden toimittamista pyöristä yli 70 % on jo sähköpyöriä. Pyörällä on entistä helpompaa ja nopeampaa sekä kulkea että kuljettaa. Työpäivään pyöräily tuo puolestaan lisää liikettä, hyvinvointia ja raikkaita ideoita”, sanoo Tero Era, Vapauden toimitusjohtaja.

Työsuhdepyörät luovat myös uutta yritystoimintaa, jossa suurimpien toimijoiden liikevaihdot ovat jo kymmenissä miljoonissa euroissa ja samalla syntyy uusia työpaikkoja.

Vapaus on edelläkävijä työsuhdepyöräilyn mahdollistamisessa yrityksille ja heidän henkilöstölleen. Yritys työllistää 40 henkilöä, kasvatti viime vuonna liikevaihtoaan yli 50 %  ylittäen kalenterivuoden aikana 30 miljoonan euron rajan ja kansainvälistyy nyt alkaen Ruotsista. Syksyllä Vapaus valittiin arvostetun European Startup Prize for Mobility -palkinnon voittajaksi yli 700 arvioidun eurooppalaisen yrityksen joukosta.

Lue seuraavaksi: Vapaudelle kultaa European Startup Prize for Mobility 2023 -kilpailussa

Lisää luettavaa

Tutkimus paljastaa työsuhdepyörien merkityksen yhteiskunnalle ja työhyvinvoinnille

Hallitus on esittänyt, että työsuhdepyörien verovapaus poistuisi vuoden 2026 alusta. Vapauden tekemä Suuri työsuhdepyörätutkimus 2025 osoittaa, että pyöräedulla on selkeästi positiivinen vaikutus yhteiskuntaan ja ihmisten hyvinvointiin - ja nämä ollaan nyt vaarassa menettää. Tutkimuksen tulokset julkaistiin tänään valtakunnallisen Pyöräilyviikon Pyörällä töihin -päivänä. Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä maaliskuussa 2025 ja siihen vastasi yli 6700 pyöräetua hyödyntävää suomalaista.

Lue

Työsuhdepyörän veroetuun esitetään muutosta vuodelle 2026

Päivitämme tätä sivua aina, kun saamme aiheesta lisätietoa. 26.6.2025 – Työsuhdepyörien verovapaus poistuisi, vanhoille sopimuksille siirtymäaika: Valtiovarainministeriö kertoo tiedotteessaan, että työsuhdepyörien verovapaus poistuisi vuoden 2026 alussa. Muutosta sovellettaisiin vain uusiin sopimuksiin, joihin työnantaja ja työntekijä olisivat sitoutuneet 24.4.2025 tai sen jälkeen. Vanhoihin sopimuksiin muutos ei vaikuttaisi: ennen 24.4.2025 sovitut polkupyöräedut säilyttäisivät verovapauden koko sopimuskauden ajan. 🔗 Lue Valtiovarainministeriön tiedote. 3.6.2025 – Olemme käynnistäneet useiden pyöräalan toimijoiden kanssa yhteisen kansalaisadressin, jossa vaaditaan työsuhdepyöräedun säilyttämistä myös vuoden 2025 jälkeen. Allekirjoita adressi nyt. Mitä muutos merkitsee Vapauden asiakkaille? Esitys koskisi niitä Suomessa työsuhdepyöräetua hyödyntäviä työntekijöitä ja työnantajia, minkä käyttöönottoon he olisivat sitoutuneet 24.4.2025 tai sen jälkeen. Ennen tätä sovittuihin polkupyöräetuihin sovellettaisiin nykyisiä verovapaussäännöksiä sopimuskauden loppuun saakka. Pyöräetuun ei ole tehty vielä muutoksia ja etu on edelleen verovapaa. On todennäköistä, että pyöräetu pysyy verovapaana ainakin vuoden 2025 loppuun asti. Toisin sanoen – juuri nyt mikään ei ole muuttumassa eikä edellytä asiakkailtamme toimenpiteitä.

Lue

Vapaudelle ISO 27001 -sertifikaatti

Helsinki, Suomi — 31.3.2025 — Vapaus, pohjoismaiden johtava työsuhdepyörien tarjoaja, on saavuttanut kansainvälisesti arvostetun ISO 27001 -sertifikaatin, mikä merkitsee merkittävää harppausta sen sitoutumisessa yritystason tietoturvaan ja kansainvälistymistavoitteisiin.

Lue